Estevalmennus, 15. maaliskuuta 2019, kirjoittanut Blanche Reid

Caspar saapui hyvissä ajoin Valkyriaan valmentamaan minua ja Rheaa. Varttia yli yksitoista tamma steppaili jo rauhattomasti aloillaan maneesin reunalla, kun mittailin vielä jalustimia. “Seiso nyt paikallas hetki”, ajattelin ja pidätin sitä hieman, jolloin tummanruunikko otti muutaman askeleen taaksepäin. “Kärsivällisyys on hyve”, valmentajani muistutteli maneesin katsomosta, nojaillen ärsyttävän rennosti seinämän laitaan. Tulisi itse rauhoittelemaan Rheaa. Toisaalta merkkivaatteen katalogista karanneen mallin näköinen Caspar oli oikeassa; Kärsivällisyys oli hyve, ja hevonen peilasi vain ihmisensä mielialaa. Tiesin tammani olevan loppujen lopuksi hyvin kuuliainen ja suhteellisen vakavaluontoinenkin. Vedin syvään henkeä ja annoin itseni rauhoittua, jolloin ruunikkokin hieman rentoutui. Asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin kevyesti satulaan, ohjaten Rheaa sitten valmiiksi rakennettujen lämmittelyesteiden välistä uralle.

Käytin ihan vain uralla verryttelyyn lähemmäs kaksikymmentä minuuttia, sillä huippulahjakas estehevonen oli kuitenkin ollut kahdella äitiyslomalla peräkkäin, ja sen jälkeen se ei vielä ollut päässyt kunnon esteradalle. Pieniä toki olin hypännyt sen kanssa jo aiemmin sen äitiysloman päätyttyä, mutta tämä olisi ensimmäinen rata, joka olisi lähempänä Rhean koulutustasoa. Tummanruunikko vetreytyi hyvässä tahdissa ja oli jo käydä malttamattomaksi joutuessaan vain kiertämään pystytettyjä esteitä. Keräsin ohjia siis hieman lyhyemmiksi ja annoin tamman lähestyä ensimmäistä ristikkoa reippaassa ravissa. Askellajista huolimatta Rhea ponnisti suurella ilmavaralla ristikon ylitse, sekä hypähti laukkaan esteen jälkeen. Pidätin tammani huvittuneena takaisin raviin, kun ohjasin sitä matalaa pystyestettä kohden. Caspar seurasi lämmittelyämme silmä tarkkana, pisti merkille Rhean käyttäytymistä, korvien asentoa ja hyppytekniikkaa, mutta ei antanut vielä ohjeita.

Reipas puolisen tuntia selkäännousun jälkeen Caspar rupesi vihdoin vauhdikkaasti viittomaan kommenttejaan tamman liikkumisesta ja minun ratsastamisestani. Rhean korvat heiluvat edes ja takaisin, ja tunsin sen patoutuneen energian kuin mylvivän moottorin allani. Tamma paloi halusta päästä treenaamaan oikein kunnolla, joten Caspar lupasi saada hien pintaan niin ratsastajalle, kuin hevosellekin. Korkeudessa ei kuitenkaan mentäisi aivan Rhean koulutustason rajalle asti. Mies kävi korottamassa ensimmäisiä esteitä sillä välin, kun vetreytin vielä Rheaa matalemmilla esteillä. Hevonen vastasi erinomaisesti hienompiinkin apuihin, taipui äitiyslomailleeksi hyvin vakuuttavasti molempiin suuntiin, ja käytti ahkerasti selkäänsä hypätessään. Yleensä niin tasapainoinen tamma tuntui lähes ruutitynnyriltä painaessaan yhdeltä esteeltä toiselle sellaista vauhtia, että heikompia olisi hirvittänyt. Minuakin meinasi jo hirvittää, eikä Casparkaan vaikuttanut tyytyväiseltä. Niinpä Rhea joutui hidastamaan rauhallisempaan ja hallitumpaan laukkaan.

Rhean voimakas laukka kesti kuitenkin vain niin kauan. Tunsin hetki hetkeltä vähemmän voimankäyttöä tamman selkälihaksissa, ja sen laukkakin muuttui laiskemmaksi. Hypyissä ei ollut enää samaa voimakkuutta, eikä Rhea vienyt ohjuksen lailla seuraavalle esteelle. Äitiysloman oireet näkyivät vahvan aloituksen jälkeen hyvin selkeinä; Tamma ei jaksanut enää antaa parastaan hetken rasituksen jälkeen. Caspar lohdutti sen kuitenkin johtuvan varmasti vain siitä, että tamman lihakset olivat päässeet hieman surkastumaan epäaktiivisen kauden aikana, ja treenillä se palaisi nopeasti takaisin huippupelinsä tasolle. Jatkoimme valmennusta vielä tovin, vähitellen laskien esteiden korkeutta, ja lopulta kiitosten jälkeen suuntasin Rhean kanssa maastoon jäähdyttelemään. Annoin tammalle pitkät ohjat ja otin jalustimetkin jo pois loppukäyntien ajaksi. Rapsuttelin hevosen harjantyveä, samalla kertoen, kuinka hienosti se oli suoriutunut tänään.